Yritän saada jotain kirjoitettua ennen kuin käyn nukkumaan. Väsyttäis kyllä jo, pitkä päivä takana. Kiitokset teille, jotka olitte tässä välissä kommentoineet. <3

Viimeisen kirjoituksen jälkeen on ollut kaikenlaista. Koko viime viikon olen syönyt liikaa. On ollut aika monta vierailua vanhemmilla sukulaisilla, ja mummot sun muut yleensä syöttää ruokaa enemmän kuin tarpeeksi. Yhdellä ruualla saa koko päivän kaloritarpeen varmasti täyteen. Viime viikko meni siis alkuviikon aikomuksista huolimatta reilusti yli sen mitä oisin halunnu, keskimäärin kolmetuhatta kaloria päivässä. Yh. Tällä viikolla ei pitäis olla mitään pakkosyöttöä, ja oon aika hyvin hävittäny kotoa kaikki ahmittavat ruuat, mitä nyt pakkasessa pari kuivakakkua. Nekin aion sieltä pikkuhiljaa tuhota, eli heittää vähitellen pois, sillai että oisin voinu syödä ne sitä tahtia. Ei niissä muuten siellä mitään, mutta viimeaikoina olen syönyt ihan liikaa pahaan olooni, ja haluan välttää sitä. Ei oikein onnistu muuten kuin sillä, ettei vaan pidä kotona mitään.

En mä edes tiedä oonko oikeesti ahminu, vai vaan käyttäny kyläilyjä tekosyynä syödä, ja syöny sitten lisää kotona, ku päivä on muutenki jo ”pilalla”. Kohtuutta noissa ei ole ollut, mutta oonko mä hallinnut sitä tilannetta vai en, en tiedä. Ei se nyt ihan normaalia ole, että tekee ”lisää vain vesi” -suklaakakkutaikinan ihan vaan syödäkseen sitä taikinaa. No en koko pussia, mutta ihan tarpeeksi. Ja lisäksi leipää juustolla, mikrossa. Ja kai jotain muutakin, suklaata. Ja kuivakakkua. Tämä taisi olla sunnuntaina. Ja mä halaisin niin tehdä noin vaan uudestaan ja uudestaan. Syödä niin paljon, että sattuu, että ruoka meinaa tulla itsestään ylös. (Ja ei, en edelleenkään ole oksentanut, vaikka mieli on tehnyt.) Mä söisin koko ajan jotain, jos se olis mahdollista. Mulla on parempi olla, kun syön jotain. Olen rauhallisempi, ei ahdista, pystyn keskittymään paremmin.. Käytän opiskelua tekosyynä syödä, on muka pakko mussuttaa jotain, että saa luettua.

Mä haluan liian monta eri asiaa. Haluan syödä herkkuja, paljon. Haluan haluta laihtumista enemmän, että pystyisin olemaan syömättä herkkuja. Haluan syödä normaalisti. Haluan olla vähän hoikempi ja paremmassa kunnossa. Haluan, ettei mulla olis mielitekoja ruuan suhteen. Haluan, ylläri, olla täydellinen. Haluan olla joko terve tai sairas ruuan suhteen, en halua olla tällainen välimuoto. Ruoka on välillä ongelma, välillä ei, ja tuntuu typerältä etten osaa pysyä jommassakummassa. Ei syömishäiriötä saa haluta, mutta jos mulla ei sellaista ole, en mä saa ruokaongelmistani puhuakaan. Mä en ole myöskään ylipainoinen, joten en sais oikeestaan puhua laihduttamisestakaan.

En oikeen itekään tiedä miten tähän suhtautuisin. Osin tää on kyllä sitä, että kun ajatukset on koko ajan ruuassa, en ehdi ajatella mitään muuta, enkä siis pääse ahdistumaan. Paitsi välillä ruuasta, mutta se ei aiheuta sellaista sietämätöntä olo kuin muut asiat (ei mulla mitään syömisongelmaa ole, kun pystyn syömään ahdistumatta liikaa). Osa tulee mun perfektionismista. Pitää olla täydellinen kroppa, ei turhaa läskiä missään, tarpeeksi lihaksia ja kestävyyskuntoa. Enimmäkseen varmaan oikeiden ahdistuksen aiheiden välttelyä. Ruoka on helpompi ongelma kuin koulu tai muut velvollisuudet. Ruuan voi suorittaa päivä kerrallaan, ensi viikon kalorirajoissa pysymistä ei tarvitse miettiä etukäteen. Muissa asioissa ajattelen helposti kaikkea mitä suorittamiseen liittyy, kaikki seuraavan kuukauden tehtäviä. Ruuan kanssa se on paljon yksinkertaisempaa, ei tarvitse pitää  mielessä kuin päivän kaloriraja. Ei tarvitse pelätä unohtavansa jotain.

Tämä viikko on alkanut ihan hyvin, ruuan suhteen ja muutenkin. Kaloriraja on mulla nyt 1800, se tuntuu liialta, mutta tiedän että vähempi vain lisäis mun jo ennestään liian suurta halua ahmia tuhottomasti safkaa. Eilen sain opiskeltua kotona. Luin tenttikirjaa, ihan niin pitkälle en päässyt kuin halusin, mutta kuitenkin sain varmaan neljä tuntia lukuaikaa. Lisäksi tein ruokaa, siivosin muutaman roikkumaan jääneen jutun ja vietin vähän aikaa miehen kanssa. Hoidin pankkiasioita ja lähetin sähköpostin yhdelle proffalle kysyäkseni miten se on loppukeväästä paikalla. Mun pitää tehdä sille yksi opiskelujuttu, ja se on aika pelottava tyyppi. Vielä en oo uskaltanu avata sähköpostia katsoakseni onko se vastannut, mutta sain sentään laitettua viestin. Mä pelkään paria asiaa: että se tyyppi ei ole paikalla niin että saisin työn tehtyä (joutuisin palauttamaan opintotukea) ja että oli se paikalla tai ei, se vittuilee mulle siitä että kysyin, tai lähettää muuten ikävän sävyisen viestin takaisin. Kumpikin tarkottais, että mä oon tehny jotain väärin. Jos se ei ole paikalla, oon typerä ku en hoitanu tota työtä aiemmin (ja tässä asiassa oon tyhmä muutenkin, mutta jos se on paikalla, en ole hankaloittanut sillä elämääni ihan liikaa). Jos se vastaa jotain ikävää, mun viestissä sille on ollu jotain vikaa, tai koko kysymys on ollu ihan typerä. Se ei ole erityisen miellytävä tyyppi, joten mun mielessä ikävä vastaus on todennäköinen.

Oon vältelly tätä työtä ton yhden ihmisen takia muutaman vuoden. Järjetöntä. Eikä se kai oo ollu pelkästään toi tyyppi, vaan myös se, että tästä saa ihan erilailla palautetta kuin jostain tentistä. Tentistä saa arvosanan, siinä se, sitten sen voi unohtaa. Tällainen työ, jota pitää hioa ja tehdä todennäköisesti useampi versio, tarkoittaa useampaa ja tarkempaa palautetta. En halua ketään osoittamaan mun virheitä. Inhoan palautteiden lukemista, ja vielä enemmän niiden kuulemista. Kirjallisen palautteen voi laittaa syrjään, jos alkaa ahdistaa liikaa, mutta suullinen palaute on vaan pakko kuunnella ja yrittää kestää.

Eilen oli siis aika aikaansaava päivä. Tänään luin lisää, ja sain toisen tenttikirjan loppuun, eli pääsin tän päivän tavoitteeseen. Viimeiset luvut tosin tuli luettua vähän vähemmällä keskittymisellä, ku halusin vaan sen kirjan loppuun. Liikuin, ja sekin meni hyvin. Eilisen ja tän päivän aikaansaamisista huolimatta, musta ei tunnu että oisin tehny jotain oikein. Musta ei tunnu onnistuneelle, mua ennemmin masentaa, ahdistaa ja stressaa. Mun ois pitäny tehdä vielä enemmän. Tiedän kyllä ettei mikään riitä, ja sekin masentaa. En osaa olla itseeni tyytyväinen. En saa olla. Pitää olla nöyrä.