Viimeiset kolme päivää mun on tehny mieli vaan ahmia ruokaa. Jäljellä oleva koulujuttu ja nettikurssin deadline stressaa, ja mä tiedän etten voi olla yhtä ahdistunut (kivuliaan) täydellä vatsalla. Lisäksi syödessä mulla on hyvä olo. En ole ainakaan vielä sortunut, ja mieskin on kotona. En halua sen ihmettelevän yhtäkkistä ruokamäärän lisäämistä, vaikkei se varmaan ihmetteliskään.

Tänään mietin ahdistustani, ja sitä mikä lisää sitä. Mieleen tuli kaikki ikävät asiat, joita ihmisille tapahtuu – lähinnä viimeaikaiset uutiset, nuorten ihmisten kuoleminen random rattijuopon tai puukottojan takia. Maailmassa on niin paljon kaikkea, mikä ei ole mun vallassa, mihin en voi varautua. Mä pelkään muita ihmisiä, varsinkin mua isompia miehiä, kaikissa on jotain uhkaavaa. Mun ei pitäis lukea uutisia ollenkaan, koska ne saa mut pelkäämään kaikkea, tarkkailemaan kaikkea ja olemaan kokoajan varuillani. Se on raskasta, ja tällä hetkellä mä ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka ei uskalla lähteä kotoaan.

Miettiessäni noi, mun rintaa alkoi vihloa, kädet hikos, suu kuivui, ja alkoi huimata. Paniikkikohtaushan se oli, tai siis ainakin sellaisen alku. Ensin piston tunne rinnassa pahensi tilannetta, koska ensimmäinen ajatus mulla on aina, että onko mun sydämessä joku vialla. Sitten sain järkeiltyä, että ahdistavien asioiden miettiminen on laukaissut paniikkikohtauksen. Koska olin just ajatellu ruokaa ja ahmimista, ja sitä miten käytän syömistä helpottamaan, päätin syödä rivin suklaata, ja keskittyä siihen hyvään oloon, jonka siitä saan. Se auttoi vähän, ja pystyin ajattelemaan sen verran, että aloin keskittää ajatuksiani ympärillä kuuluviin ääniin oman kroppani tuntemusten sijaan. Sain kohtauksen poistumaan ennen kuin se kasvoi liikaa, enkä edes syönyt kuin sen yhden rivin suklaata. Olen ihan tyytyväinen tuohon.

Kuitenkin, mun edelleen tekee mieli ahmia. Mua edelleen ahdistaa vähän, tunnen olevani stressaantunut. Mä olen kodin ulkopuolella koko ajan varuillani, ja kotonakin joskus. Mä ajattelen ruokaa tai liikkumista koko ajan. Mä oon ärtyisä. Mä yritän kontrolloida kaikkea. Mä en tykkää itsestäni tällaisena, mutta kaikki asiat joko stressaa tai pelottaa mua, ja se ei tee ihmiselle hyvää. Mun pelot on järjettömiä, mun stressitaso tehtäviin nähden on liian korkea, mutta mun järki ei saa tunteita vaimenemaan. Musta tuntuu, että annan jossain vaiheessa periksi, ja syön itseni aivan liian täyteen.