Kirjoitan näköjään aina silloin kun pitäis olla menossa nukkumaan. Väsyttäis, mutta en vaan halua vielä nukkua. En halua seuraavaa aamua, pitää mennä luennolle. Se on iso massaluento, pelottavaa. Pelkään, että joku tulee sinne ammuskelemaan tai jotain. En tunne oloani yhtään turvalliseksi siellä. Mutta mennä pitää, koska tentissä kysytään luennoilla käytyjä asioita. Ahdistavaa. Ja sitten pitäisi vielä yrittää sisäistää ja oppia asiat.
 
Viivytän siis huomisen tuloa. Ja lisäksi oli ihan oikeesti sellainen olo, että haluan kirjoittaa, ja iltaisin tai alkuyöstä saan eniten tekstiä aikaiseksi. Yleensä tähän aikaan tunteetkin on isompia, ehkä siksi tekstiä syntyy. Juuri nyt teen taas miljoonatta kertaa testejä netissä. Lähinnä teen mielenterveys- tai persoonallisuustestejä, yritän määritellä itseäni. En osaa sanoa kuinka hyvin tämä toimii, olen tehnyt testejä useita vuosia, enkä vieläkään tiedä kuka olen.
 
Anyhow, tässä testituloksia. Ei mee kauheen vahvasti. Ja kuten tulosten määrästä huomaa, teen näitä ihan liikaa. Mun tarvii vakuuttaa itselleni, että oikeesti voin huonosti. Enkä sittenkään ole ihan varma. Ehkä mä vaan haen huomiota. (Testitulokset kursiivilla, jos et jaksa lukea, niin skippaa. Alempana taas lisää mun tekstiä.)
 
***
Goldberg's depression test
 
You have reached level 57 on the Goldberg scale.
0 - 9     Depression unlikely       21 - 35 Minor to moderate depression
10 - 17 Possibly minor depression         36 - 53 Moderate to severe depression
18 - 21 On the verge of depression       54+      Severe depression
 
You have the symptoms of severe depression.  The condition seems to cause serious problems in your everyday life, and you should consult your doctor immediately.
 
Tässä oli kysymys “I think about HOW I could kill myself”. Vastasin ensin “harvoin”, mutta kun tuloksiin tuli lause “you have suicidal thoughts”, muutin vastaukseksi “ei koskaan”. En halunnut ajatella itsestäni noin, mä liian helposti muutenkin kiinnitän itseeni ominaisuuksia, kun kuulen jonkun sanovan niitä musta, oli ne totta tai ei. Laitoin alun perin tuon ”harvoin”, koska mulla on pakkoajatuksia siitä, että mitä jos sekoan ja yritän tappaa itseni. Silloilla mulla tulee aina mieleen niiltä hyppääminen, bussipysäkeillä bussin alle juokseminen, ja muuta tällaista. En halua tappaa itseäni, siksi nuo ajatukset on pelottavia. En voi niille mitään, ja ne ahdistaa mua aika paljon.
 
***

Center for Epidemiologic Studies Depression Scale Answers
Total score of: 38
 (Over 21, Possibility of Major Depression)

***

Wakefield Depression Questionnaire Answers
Total score of: 22
(15 or Over, High Levels of Depressive Symptoms)

***

K10 Anxiety and Depression Test Answers
Total score of: 35
 (Over 30, High Distress)

***

Quick Inventory of Depressive Symptomatology Answers
Total score of: 16
 (16-20, Severe Depression)

***
 
Beckin masennustesti
 
Testipistemääräsi on 32.
 
 Testin suorittaneet ovat saaneet keskimäärin 20 pistettä.
 
 Jos pisteiden yhteismääräksi tulee 17 tai enemmän, lääkärin puheille menoa suositellaan. Masennus luokitellaan lieväksi, keskivaikeaksi tai vaikeaksi. Yli 30 pistettä viittaa jo vaikeaan masennustilaan, jolloin on viimeistään ehdottomasti syytä hakeutua hoitoon.
 
Muutama viikko sitten tästä tuli 38. Yleensä saan siinä vajaa 20 pistettä.
 
Mietin kyllä, että liioittelenko näissä masennustesteissä. Mä en sais vakavaa masennusta diagnoosiksi, mun ulospäin näkyvä työkyky on kuitenkin (lähes) ennallaan. Yleisestikin toimintakyky on tallella. Tai siis mieletön itseni komentelu on tallella, en vaan uskalla tai voi jättää asioita tekemättä. Kodin siisteys on kyllä vähän kärsinyt, mutta ei täällä juuri vieraita käy. En edes halua kuvitella kuinka paska olo mulla pitäis olla, ettei mun sisäinen komentelijakaan sais mua liikkeelle.
 
***
 
How good is your body image?
 
You have scored 48 points.
 
SCORE 40+
 
You are suffering from a condition called body dysmorphic disorder (BDD) which is translated as body hatred. This is not a reflection of how you actually look or how other people see you, because there are very many people who have physical handicap, or, who look different from the norm. But they do not feel this badly about themselves. Similarly there are people who look very normal in reality but they experience this sense of deep hostility toward the way they look. BDD and a damaged sense of self-esteem go hand in hand.
 
People with BDD are at high risk of developing a variety of serious emotional problems such as social phobias, depression and eating disorders. Anorexia and bulimia for example, are examples of BDD, but BDD shows itself in many ways, some people develop an obsession with weighing themselves, seeking cosmetic surgery or engaging in punishing exercise regimes.
 
Ihan näin kärjistetysti en itseäni kuvais, en mä oikeesti BDD-diagnoosia sais, vaikka en kauheen kivasti itsestäni ajattelekaan ja näen itseni tosi vaihtelevasti mielialan mukaan. Voi kyllä olla että näen vatsani ja reiteni suurempina kuin ne oikeasti onkaan. Mutta punnitsen itseäni jatkuvasti ja mittaan ympärysmittoja. Vaa’alla käyn suunnilleen kolme-neljä kertaa päivässä (joo, tosi hyödyllistä) ja mittailen muutamana päivänä viikossa.
 
***
 
Your eating disorder self-assessment score is 42
You scored between 39 and 50
 
Strong tendencies toward bulimia nervosa.
 
38 or less- Strong tendencies toward anorexia nervosa.
 
 39 to 50- Strong tendencies toward bulimia nervosa.
 
 50 to 60- Weight conscious. May or may not have tendencies toward an eating disorder. Not likely to have anorexia or bulimia nervosa. May have tendencies toward compulsive overeating, obesity, or binge-eating disorder.
 
 Over 60- Extremely unlikely to have anorexia nervosa or bulimia nervosa, however, scoring over 60 does not rule out tendencies toward compulsive eating, binge-eating disorder, or obesity.
 
***
 
Your Anxiety severity score is:  70/100
 
61 - 85
High anxiety.
 
This level of severity is complex. We recommend you seek immediate anxiety self-help information, personal coaching, counselling, or professional mental health help in order to reduce and eliminate your anxiety condition.
 
This level of condition almost never goes away by itself and almost always grows worse over time, if left unattended. While self-help materials can be very beneficial and an important part of a recovery program, you may need the help of an anxiety coach or mental health professional in order to fully recover.
 
The on-going assistance, direction and support of an experienced anxiety coach, counsellor or mental health professional would ensure a successful and lasting recovery.
 
It would be to your advantage to seek the help of someone who has experienced anxiety personally, as his or her insight would be very beneficial to your recovery program.
 
***
 
Your Anxiety Personality score is:  83/100
 
Score Comments:
 
The higher the score, the more likely it is that you may develop an anxiety condition.
 
For example:
A score of "0" means you have no to low risk of developing an anxiety condition.
A score of "100" means you have an extremely high risk of developing an anxiety condition, if you don't already have one.
 
***
 
Ehkä mä lopetan tähän. Kaikki masennustestit menee tosi korkeisiin pisteisiin, ahdistuneisuustestit samoin, syömishäiriötestit jää noin puoliväliin. Toisaalta oon tehny noita testejä niin paljon, että oikeesti alan epäillä pystynkö edes vastaamaan niihin kunnolla. Mä oon niin tottunu valitsemaan niitä äärivaihtoehtoja vastauksista. Mutta kun mulla on fyysisiä ahdistusoireita joka päivä. Mua masentaa käytännössä aina ku oon yksin. En jaksa iloita juuri mistään. En tunne kelpaavani.
 
Kelan kustantama kuntoutusterapia loppuu kohta. Terapeutilla on teoria, että oon nyt iskeny ison vaihteen päälle näissä jutuissa sellaseks ”älä helvetissä jätä mua” –viestiks. Voi tossa olla jotain perääkin, mutta en haluaisi myöntää sitä. Ensinnäkin, mulla on oikeasti paha olla. (Vähemmän muuten nyt kun kirjoitan, mikä on ihan kiva.) Jos tää ois vaan takertumista ja muuta sellaista, kaikki ois vaan näyteltyä, laskelmoitua ja manipuloivaa. En mä halua olla sellainen. Lisäksi, aika lapsellista.
 
Mulla on kyllä paha olla myös tuon terapian loppumisen takia. Tai eihän se siihen lopu, kun Kela ei anna rahaa, mutta harventuu huomattavasti. Ei mulla oo varaa käydä kerran viikossa omilla rahoilla, kerran kuussa juuri ja juuri. Ja se on harvoin. Olen kyllä varautunut henkisesti siihen, mutta silti. Keväästä tulee opintojen osalta tosi raskas, pelottaa miten käy ku joudun selviämään itse. Miten mä pystyn tekemään mitään päätöksiä, ku ei ole ketään tukemassa? Kaikki muut väsyy mun loputtomiin pohdintoihin ja epävarmuuteen. Mun terapeutti ei ole koskaan ainakaan näyttänyt turhautuneensa muhun.
 
Ihmettelen miten se jaksaa olla niin kärsivällinen. Mä oon käyny sen luona vuosia, ja oon edelleenkin rikki. Hyvät jaksot ei oo kestäny muutamaa viikkoa pidempään. Mä en ole oppinut luopumaan perfektionismista, mä en ole oppinut vaatimaan itseltäni vähemmän. Miksi mulla kestää näin pitkään? Ymmärrän, että ihmiset muuttuu hitaasti, ja että aikuistumisessa menee aikaa, ja että tietyt piirteet ihmisessä on melko pysyviä. Mä vaan ehkä ajattelin, että oisin paljon tasapainoisempi kuin olen. En mä edes silloin terapian alussa ajatellut, että tässä menis näin pitkään.
 
Mä yhdistän pitkät hoitojaksot vakavampiin asioihin, skitsofreniaan ja sellaiseen. Masennus, siitähän selviää parin vuoden terapialla? Tai ainakin näin kai haluttais. Mä en mitenkään voi ymmärtää tosi lyhyitä terapiajaksoja, miten joku muka pystyy hyötymään paristakymmenestä käynnistä? Hienoa, jos jotkut hyötyy, mutta itse en voi käsittää. Mulla tuntuu olevan aina joku akuutti kriisi päällä, ja jos voisin niin en koskaan lopettais terapiaa, tai en ainakaan ennen hyvin pitkää tasaista jaksoa. Avun hakeminen uudestaan ois kamalan vaikeeta.
 
Musta tuntuu, että jään tyhjän päälle, kun terapiakerrat harvenee. Mä jaksan vaikeat päivät, koska tiedän, että viikon sisällä pääsen puhumaan niistä. Mitä sitten kun pitää odottaa kuukausi? Mitä sitten, kun sovittua seuraavaa tapaamista ei edes ole? Terapeutti kyllä sanoo, että saan aina ottaa yhteyttä, ja varmasti tarkoittaa sitä, muttei se silti ole helppoa. Ei edes nyt, kun käyn säännöllisesti. Mä en sais häiritä, en silloin kun mä en ole työtä. 45 minuuttia viikossa saan valittaa ja puhua ja vaatia kaiken huomion itselleni, mutta sen enempää en. Ja aika usein noikin kerrat menee yliajalle, ja mä kyllä huomaan sen joka kerta, en mä vahingossa puhu liian pitkään. Mä tiedän että mun terapeutti antaa mun puhua yliaikaa, ja käytän sitä hyväkseni. Mä en sais, mä oon kamala ihminen ku teen noin.
 
Mä en myöskään sais häiriköidä sähköpostilla, enkä muutenkaan ottamalla yhteyttä. Enkä juuri teekään niin. Joskus laitan mailia, aika harvoin kuitenkin. Yleensä asia on aika akuutti, jos mailaan. Tai sellainen, josta haluan puhua terapiassa, mutta tiedän etten saa ääneen sanottua. Silloin on helpompi, kun terapeutti aloittaa puhumisen siitä enkä minä. Mulla on joskus ollut sellaisia hetkiä, kun olisin halunnut lähettää ”soita mulle” –viestin, mutten ole tehnyt koskaan noin. Kerran olen tainnut laittaa tekstiviestin jostain asiasta perjantaina tietäen, ettei terapeutti kuitenkaan puhelintaan katso ennen maanantaita. Silloinkaan en pyytänyt soittamaan. Varmaan se jostain löytäisi viiden minuutin pätkän puhua, jos sitä tarvisin, mutta mä en saa vaatia sitä, mä en saa edes haluta sitä. Mä en voi vaatia mitään ilmaiseksi. Mua hävettää, jos olen laittanut terapeutin käyttämään ei-maksettua aikaa muhun. En mä ansaitse sitä.
 
Ja siis, sitten kun sovittuja aikoja ei enää ole, en voi myöskään ottaa yhteyttä muuten kuin pyytääkseni aikaa. En todellakaan voi valittaa vain sähköpostilla ja yrittää saada ilmaista apua. Enkä mä tiedä oisko ajan pyytämisessä mitään järkeä, kun yksi kerta ei kuitenkaan riittäis ja ei ole varaa kahteen lähekkäiseen kertaan. Mä jään yksin, mä en opi puhumaan muille, mä vaan suoritan koska pitää, mä hajotan itteni. Mä haluan rauhallista elämää, mä en jaksa kokopäivätyötä, mä haluan paljon vapaata ja omaa aikaa. Noi asiat ei vaan ole tässä yhteiskunnassa hyväksyttyjä, pitää olla hyvä opiskelija ja sitten hyvä veronmaksaja. Ja pitää pitää itsensä terveenä liikkumalla ja syömällä oikein, että olisi mahdollisimman vähäkuluinen terveydenhuollolle. Mutta hyvänä veronmaksajana mä vielä päädyn käyttämään enemmän verorahoja kuin olen koskaan maksanut.
 
Kohta mulla ei ole yhtään ihmistä, jolle uskaltaisin vastata rehellisesti kysymykseen ”miten sulla menee?”